perjantai 25. heinäkuuta 2008

Vanhoja uutisia: Pikapyrähdys Soulissa

Tämä on ihan old news, mutta tännepäin lentäessäni tuossa 9. päivä mun lennot oli siten, että odotin noin 12 tuntia Soulissa. Olin aika nollat taulussa yön yli lentämisestä, mutta suuntasin kuitenkin keskustaan, missä pyörin päivän. En ollut katsonut mitään paikkoja valmiiksi ja yllätyksenä tuli se, että edes lentokentällä ei oikein kukaan puhunut kovin hyvää englantia. Ihmettelin vähän bussien reittejä ja otin suunnan City Hall -nimiseen paikkaan, taisi olla Soulin keskustassa.

Iso kaupunki ja tosi erilainen kuin Manila. Jo kaukaa auton ikkunasta alkoi maisemat täyttyä korkeista taloista, ja jollain tapaa oli siistimpää ja selkeämpää kuin täällä. Kiertelin siinä sitten kävellen vähän eri kortteleita, mutta väsymys, valmistautumattomuus ja kielitaidottomuus verotti aika paljon kaupunkiin tutustumista. Onpahan nähty Soul ja Etelä-Korea. ;)


Näkymä joen varrelta ennen keskustaa


City Hall on tossa keskellä/vasemmalla

Ihan yllättäen ilmestyi kulman takaa iso kulkua perinteisesti pukeutuneita heppuja, jotka kävelivät sisään Deoksugung-palatsiin tuossa ihan City Hallin vieressä. Ja meikkis seurasi turistina vieressä:

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Fribaa ja palauttavia hierontoja

Mennyt näköjään tasan viikko siitä kun viimeksi tuli kirjoiteltua -- luulin että on ihan lähtenyt käsistä tämä päivityshitaus mutta ei nyt sentään.

Kiteboarding-settejä ei ole vielä tullut aloitettua; ajatus on suorittaa parin tutun kanssa samaan aikaan, ja heistä toinen on Kaliforniassa äitinsä kanssa shoppailemassa reilun viikon. Eli vasta hiukan myöhemmin heittäydyn leijan vietäväksi.

Ultimatea sen sijaan on tullut harrastettua, TODA-nimisen joukkueen kanssa. Tiistaisin ja torstaisin on treenit, ja lisäksi viime sunnuntaina alkoi neljän päiväturnauksen "Monsoon League", jossa pelaan. Heti alkuun oli kolme peliä ja oli mahtavaa päästä ihan oikeaan matsiin taas pelaamaan. Oma peli sujui ihan ok, vaikka jonkun verran tein tyhmiä tiputuksia. Laitan pitkän tauon (6 kk) piikkiin. Etenkin kolmannessa matsissa olin kuitenkin ihan messissä, ja paiskoin aika paljon pitkiäkin. Suurin, tai ainakin suuri, osa jopa meni perille!

Sarja pelataan mixedinä, mikä on mulle aika uusi elementti -- en ole muistaakseni koskaan pelannut sekajoukkueella tällaista "enemmän totista" peliä. (Yyterin rantaturnausta ei siis lasketa.) Meidän seuran taso ei ole mikään päätä huimaava, mikä on sinänsä ihan kiva koska olen itse ihan tekijänä mukana ykkösjoukkueessa. Huck-mies. :) Maan yleisestä tasosta paha vielä sanoa mitään kun en ole nähnyt miten kärkijoukkueet pelaa.

Viime perjantaina väsytti ja naapuri teki oharit yhdelle menon suhteen. Käytin sitten tunnin vapaaillasta jalkahieronnassa viereisessä talossa. Aika päällikkö meininkiä, erittäin rentouttavaa! Tuosta innostuneena jatkoin tänään samaa rataa ja tilasin meidän talossa olevasta hierontapalvelusta kämpille hierojan. Tekee gutaa etenkin näin pelien ja treenien jälkeen! Suomessa ei oo tällaisia tullut kokeiltua, joten en osaa vertailla palvelun tasoa. Hinta ei ainakaan päätä huimaa, tunnin hieronnat 5 ja 4 €. "Happy ending" mahdollisuus varmaan olisi täällä myös, jos moista haluaisi, pienestä lisämaksusta.

Ja pakollinen kuva, ettei mee blogi liian tylsäksi. Mexicon ohi tuli ajettua tuossa pari viikkoa sitten:


Exit 72 to Mexico

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Viikonloppuna taas Subicissa

Viikonloppuna oli kiteboarding ja purjelautailu-kisat Subicissa, eli samassa beach mestassa missä jo kertaalleen kävinkin. Lauantaina kuitenkin nukuin pitkään ja löysäilin himassa, ja lähdin illalla vasta bussilla paikalle ihmettelemään. Ilman eksakteja ohjeita en iltasella kuitenkaan löytänyt paria tuttua jotka olivat kisaamassa, joten asetuin edulliseen hotlaan yksikseni yöksi. Aamupalalla rannalla oli seuranani näitä rei'istänsä hetkittäin ilmestyviä pelokkaita rapuja:



Sunnuntaina sain tarkemmat ohjeet ja pääsin mestoille, mutta sadekauden epävakaat kelit tekivät tepposen: Enimmäkseen satoi, ja kun ei satanut niin ei ainakaan tuullut. Koko päivänä ei siis päästy kisaamaan, joten jäi näkemättä sekä kite- että purjelautailutouhut. Reissu ei kuitenkaan ollut turha: Tapasin paikallisia harrastajia ja sovin kiteboarding opettajan kanssa kurssista. Ja opinpahan myös että Subicin lahdessa hotellit eivät "mainosta" uimista, kosa vesi ei ole ihan puhtaimmasta päästä. Tietenkään uimista ei myöskään aktiivisesti kehoteta välttämään, koska sehän herättäisi turhia pahoja fiilareita!

Muutenkin tuli uusia kokemuksia: matkustin ensimmäisen kerran Filippiineillä bussin ja "tricyclen" eli sivuvaunullisen pienen prätkän kyydissä. Komeaa menoa kun 175 kuutioinen kone vääntää tiukkoja ylä- ja alamäkiä ja autoja viuhuu ohi joka puolelta. Siitä tuli kuvattua tämmönen fiilistelyvideokin istuskellessa, ei mikään mestariteos mutta menkööt jakeluun vaan:



Juuri äsken olin kiteboardingkurssin esittelytilaisuudessa ja mahdollisesti ensi sunnuntaina mennään jo opettelemaan harjoitusleijalla ja ehkä isommallakin. 12 opetustunnin kurssi, jonka jälkeen pitäisi pysyä laudan päällä. Jee jee!

Btw, nyt kun olen taas Filippiineillä, niin ei kannata tuohon Suomen numeroon soitella -- se on epävarmasti verkossa enkä jaksa kanniskella koko ajan mukanani. Eikä edes tule soittajan numerot läpi Suomesta soitettaessa että voisi soittaa takaisin.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Takas ja Sähköjohtoi

Palasin takaisin Manilaan keskiviikkona. Ihan hyvät fibat kun heti on ollut kaikenlaisia säätöjä ultimate-peleistä, kiteboardingista jne., eli muutakin puuhaa on odotettavissa kuin töitä!

Pitkään aikaan ei oo tullut julkaistua mitään johtokuvia, tähän on tultava muutos! En oo edes ainoa trooppisia sähköjohtoja kuvannut. Todistekappale A: Kuva "El?" Toman ja Marin blogissa.

Ohessa siis pari kuvaa paikallisesta sähkötolpasta. Ja tämä Salcedo Villagessa, Makati Cityssä, Filippiinien hienoimmissa business kortteleissa. Onko ihme että täällä välillä sähköt ja netit vähän pätkii etenkin kun tulee kunnon myrskyt? :)

Kuulemma kyllä tilanne parantunut sikana lähivuosina, siitä on jo jokunen vuosi kun oli pari päivää joskus sähköt pois. Kymmenisen vuotta sitten vielä tuollaisia katkoja oli monta kertaa vuodessa.


keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Blogitust tält puolt palloo

Terveisiä kesäisestä Suomesta. Täällä on puhdasta, vihreää, kylmää ja erittäin hiljaista. Missä on kaikki ihmiset ja autot? Tallinnassakin tuli piipahdettua viikon verran, siellä oli paljon muitakin suomalaisia turisteja. Jägala Juga -putous oli komea paikka.

Kommenttikisan huikea palkintogaala pidettiin Turussa heti 19. päivä kun olin Suomeen saapunut. Härbä vastaanotti tyytyväisenä glamöröösin palkinnon: pullon filippiiniläistä Tanduay rommia ja pari DVD:tä. Valokuvaajalla oli valitettavasti gaalan aikaan filmi loppu, eli sieltä ei dokumentointia. Joka tapauksessa erittäin hyvä tekosyy vihdoinkin nähdä von Härkösen residenssi ja miestä perheinen muutenkin.

Eilen Helsingissä tuli koodattua kasaan yksi kappale SMS-tulospalvelu Yyteri Beach Ultimatea varten, toivottavasti toimii. Nyt Turussa, sunnuntaina Ruisrockiin ja ensi tiistaina iltapäivällä takaisin tois puol palloo.