Viime sunnuntaina oli ohjelmassa lähinnä ultimatefinaalibileistä selviämistä. Sen verran oli kuitenkin energiaa, että päätin lähteä katsastamaan tuossa ihan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevan golfharjoittelupaikan. Enpä ollut tällaisessa ennen käynyt, kyseessä siis tällainen 100 jaardia pitkä verkoilla eristetty alue, johon lämitään palloja kahdesta kerroksesta. Ihan leppoisasti siinä meni tunti svingiä hioessa. Oli muuten toka kerta kun koskin kolopallomailoihin täällä ollessani.
Alakerrassa oli lisäksi korealaistyylinen kylpylä, kävin katsastamassa sen mutta en vielä kylpemässä. Pitää varmaan sinnekin joku kerta mennä.
Alakerrassa oli lisäksi korealaistyylinen kylpylä, kävin katsastamassa sen mutta en vielä kylpemässä. Pitää varmaan sinnekin joku kerta mennä.

Näkymä parkkipaikalta, verkot siis viritetty parkkipaikan päälle ja keskellä kuvassa näkyy lyöntipaikat

Tämmöinen laita oli joka paikalla antamassa palloja -- ei tarvitse itse kurotella vaan sai vain painaa mailalla nappia ja kone antaa uuden pallon joko tiin päälle tai matolle. Army golf klubin rangella näiden laitteiden tilalla oli tosin pallopoika/tyttö.


2 kommenttia:
Sitten vielä ku ois tuon pallokoneen lisäksi semmonen kone, mikä swingaisi sen pallon pitkälle, niin... jaa, ehkä siitä menisi jo sitten idea. :) Mutta jos sitä voisi ohjata vaikka kännykällä...
härbä: Jos ei menisi ihan noin pitkälle, mutta jos olisi semmoinen kännykkäsofta joka auttaisi analysoimaan ja siten parantamaan swingiä? ;)
Tää on harjoittelua vaan, ja oikean pelaamisen kuuluukin olla hankalaa ja usemmiten v-mäistä. Sitä hauskempaa sen kerran kun lyönti onnistuukin. :)
*) http://prosessiongolf.com/
Lähetä kommentti