[Höh, tähän ei ole nyt heittää mitään komeita kuvia, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa heti kun on vielä tuoreessa muistissa]
Tiistaina eli eilen oli taas treenit Legaspin puistossa noin vartin kävelymatkan päässä kotoa etelään. Joskus kymmenen jälkeen lähdin sieltä kävelemään kotiin ja törmäsin Ayala Avenuen ja Rufinon kulmassa samaan ongelmaan kuin aina aikaisemminkin treeneistä tullessani: Ayalan ali kulkevat kävelyväylät suljetaan tuossa risteyksessä ilmeisesti ilta kymmeneltä. Ratkaisu oli sama kuin ennenkin, eli aidan yli kadulle, tyynesti kadun yli autojen välistä ja toisella puolella taas aidan yli jalkakäytävälle.
Jo keskitasanteella odotellessani huomasin ohitse ajaneen poliisiauton, joka vieläpä pysähtyi risteyksen toisella puolella. Vähän aavistalin pahaa, mutta en tuossa vaiheessa ajatellut asiaa sen enempää. Kadun ylitettyäni huomasin posiiliauton ajavan Rufinoa pitkin yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Busted. (Muka-)Tyynesti kävelin Ministoppiin (paikallinen R-kioski) ostamaan juotavaa ja kun tulin ulos hiljainen ja hiukan hämmentyneen oloinen poliisisetä katseli minua, kysyi sitten henkkareita ja pyysi tulemaan sisään poliisiautoon. Höpötti lisäksi jotain siitä miten jaywalking on täällä rikos tai rike tai mikä olikaan termi, ja siitä miten pitäisi lähteä poliisiasemalle.
Aika hämmentävää kun kuitenkin tiesin että Filippiineillä kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää. Poliisiauto oli kyllä ihan vakuuttavan näköinen ja tapahtumapaikka oli turvallinen Salcedon alue. Siispä ajokortti poliisisedälle ja auton takapenkille istumaan.
Autossa oli vielä toinen poliisi, joka oli selvästä puheliaampi ja muun muassa kyseli mistä olen kotoisin. Suomalaista ajokorttia vähän ihmettelivät, etenkin sitä että se on vuoteen 2049 asti voimassa, mutta hyväksyivät kuitenkin että tuo kortti olisi kelpo ID.
Autossa sain kuulla vähän lisää lämmitystä: Jaywalkingista saa ainakin viikon mitä lie linnaa/kansalaispalvelusta/tms. Ajoimme samalla eteenpäin, ilmeisesti muka kohti poliisiasemaa. Yhdessä kulmassa joku auto ajoi väärään suuntaan yksisuuntaista, jolloin pysähdyimme ja kuskina ollut poliisi lähti sakottamaan tätä uutta uhria. Pelkääjänpaikalla istuneen kanssa juttelimme mukavia, ja selitin ultimatesta. Kaveri tiesi lajin ja oli itse pelannut lentopalloa nuorempana. Kuulemma koriksen ja futiksen lisäksi iso laji täällä. Lisäksi vielä kyseli että ymmärsinkö rikkeeni, ja kertoi että sakko siitä on Makatissa 2000 PHP (30 EUR, erittäin iso raha täällä -- perusduunarille melkein viikon palkka). Mainitsi myös että 2500 PHP oli sakko törppöilleelle kuskille eli "kakkosuhrille". Otti nimen, syntymäajan ja osoitteen ylös.
En ihan tarkkaan muista miten keskustelu eteni kuskin palattua autoon, tuliko aloite minulta vai poliiseilta, mutta pääsimme yhteisymmärrykseen siitä että sakon voisi hoitaa myös paikan päällä ja jättää poliisiasemakeikan väliin. Olin kuullut juttuja siitä että näin homma täällä yleensä etenee, joten osasin odottaa tätä käännettä. Yhtäkkiä kaveri joka tapauksessa antoi takapenkille jonkunlaisen vihon, jonka välissä oli mun ajokortti, ja sanoi että laita rahat siihen ja ota korttisi. Kaivoin lompakon ja totesin että hitto, mulla on vain 1000 PHP:n seteli ja pikkurahoja, yhteensä reilut 1100 PHP. Ilmeisesti tämä oli kuitenkin riittävästi, sillä kaveri sanoi huolestuneseen kyselyyni että "it's ok". Löin rahat vihon väliin ja lupasivat heittää minut kotiin. Pääsin siis loppumatkan oikein poliisikyydillä, välillä jopa vähän töräytettiin pillejäkin että saatiin tilaa.
Komea kyyti suoraan kotiovelle, ja tarjosivat vesipullonkin kun olin kovasti janoinen.
Jälkeenpäin keskustelin asiasta täällä pidempään pyörineiden kanssa, ja sain kuulla että 1200 meni aikalailla yläkanttiin. Ilmeisesti kuitenkin sakkosumma, 2000 PHP, oli ihan todellinen tässä kaupungissa (Makati on yksi osa Metro Manilaa) -- viereisissä kaupungeissa se olisi ollut kertaluokkaa pienempi. Joka tapauksessa 200-500 PHP olisi kai sopiva summa sakon "suoramaksuun".
Poliisit sitten jakavat päivän saldon keskenään, ja jyvittävät osan suoraan pomolleen, joka jyvittää taas osan eteenpäin. Ja sakottaa kannattaa tietenkin tällaisia länsimaalaisennäköisiä kavereita, joilla todennäköisesti on rahaa mukana ja jotka eivät turhaan lähde tinkaamaan. Jos ryhtyisi hankalaksi, niin luultavasti joutuisi sinne poliisiasemalle maksamaan sakkoa, ja ainakin autokuskit joutuvat usean päivän pakollisiin seminaareihin oppimaan rötökistään. Tietenkin kaikille helpompaa maksaa paikan päällä -- poliisit itsekin olisivat tuon ajan poissa varsinaisesta bisneksenteosta.
Taas kerran: Vähän eri meininki kuin Suomessa. Taitaisi olla lahjontaa ja rikollista. Tai on varmasti periaatteessa täälläkin, mutta osa normaalia touhua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Ei helvetti, ihan mahtavaa! ;) Olen kuullut täällä noilta Thaimaankävijöiltä samanlaisia juttuja, häkki heilahtaa mitä naurettavimmista asioista, ellei sitten heitä pientä kahisevaa pöytään. Kyllä siinä varmaan ihan mukavasti puntissa tutisee kun joutuu poliisin takapenkille vieraassa maassa, ihan mielellään varmaan kaivaa sitä kuvetta siinä kohtaa. :)
Norjassakin taitaa olla sellainen käytäntö, että jos töppää niin sakon "saa" maksaa heti paikanpäällä. Jepareilla on kortinlukija autossa ja eikun höyläämään, mutta se ei taida mennä ihan omaan pussiin. :)
Poliisikyyti kotiin on siis paitsi nopea ja turvallinen, myös edullinen.
Suomessa pitäis olla alaikäinen jotta poliisit jaksais kuskata kotiovelle ja peitellä sänkyyn.
@härbä: Joo, oli se aika hämmentävä tilanne. Onneksi olin tuosta käytännöstä vähän kuullut, eikä poliisit käyttäytyneet mitenkään uhkaavasti vaan suht rennosti siinä jubailtiin kuitenkin. Meni vähän ohi ne uhkailut viikosta, joka tapauksessa se detalji oli varmasti poliisien liioittelema.
Kuulemma tuo epävirallinen keruu on varsin määriteltyä, silleen että joka autolla on tietty summa rahaa mikä pitää joka päivä kerätä, ja siitä sitten menee osat pomolle ja pomon pomolle jne. Ja päivittäinen saalis pitää aina saada kasaan.
@osmo: Jos suht edullisesti diilaat, niin se voisi itseasiassa voittaa ylihinnoitellun kiinteähintaisen lentokenttätaksin. Ne veloittaa joku 400 PHP kyydistä Salcedoon, lähdetkö koittamaan poliisilla mielummin?-)
@artsila: Näinpä. Kyllä varmasti olisivat tulleet sänkyyn peittelemäänkin jos olisin halunnut, sen verran tyytyväisiä olivat kun "diili" oli suljettu. Muuttui meininki heti ystävälliseksi ja olivat hyvää kaveria.
Jos polletki sais ite niist sakoist rahaa ja ois pakkosumma päiväs, toimis tääl Suomessaki poliisi aika pal paremmin TOISAALTA. (Pepé)
@Pepé: Niinno -- täällä sakkoja jaetaan lähinnä rikkaannäköisille ihmisille, ja usein täysin keksityistä syistä. :)
Toimisi kyllä Suomessa varmasti erilailla, sen verran eri maailma...
Lähetä kommentti