Eipä ole taas hetkeen tullut kirjoiteltua, semmosta se on kun työt häiritsee vapaa-aikaa. Ensi tiistaina (17.6.) tuun muuten Suomeen, illaksi Turkuun. Ja sitten tyyliin 8.7. takaisin, eli edessä kolmen viikon tiivistetty Suomen kesä.
Viime torstaina vihdoin pääsin ihan oikeisiin ultimatetreeneihin! Tällä kertaa ihan tuossa lähellä, 1 km päässä himasta, oli Manila Ultimaten treenit. Siitä on jo viitisen kuukautta kun vedin oikean jalkapohjan remonttiin sisäturnauksessa Helsingissä, minkä jälkeen en ole treenannut. Oli siis eri kliffaa päästä taas kirmaamaan muovilätyn perässä! Jalkapohja kesti ihan ok, seuraavana päivänä kolotti kyllä mutta ei sen enempää kuin jokaista muutakin lihasta.
Vedettiin kolmen tunnin treenit, ilta kahdeksasta yhteentoista. Keli oli paikallisille sen verran viileä (alle 30), ettei juomataukoja edes pidetty ennen kuin vähän kyselin moisten perään! Itse hikoilin kuin sika, kolme litraa treenijuomaa ei ollut yhtään liioiteltua. Kenttä oli vähän kehnosti valaistu ja täällä on täysin pimeää 18:30 eteenpäin, mikä lisäsi haastetta etenkin catcheissä.
Mixedinä joukkue treenaa, seuraavat paikalliset sarjat on vain mixedinä. Keväällä pelataan kyllä myös sarjat erikeen miehille ja naisille. Joukkue ei ollut mikään kovin kovatasoinen, mutta eiköhän noiden kanssa tule käytyä treenaamassa kun on niin helpon matkan päässä.
Ekan kerran käytin jeepney-kyytiä kun kävin ostarilla ostamassa nappikset treenejä varten. Tämä on siis Filippiinien oma ja suosituin julkisen liikenteen väline, busseja täällä näkee paljon harvemmin kuin näitä venytettyjä jeeppejä. Homma on lähtenyt siitä kun toisen maailmansodan jälkeen Jenkkien armeijalta jäi tänne paljon ylimääräisiä autoja, ja filippiinot modasivat niistä joukkokuljetusvälineitä. Myöhemmin näistä alettiin valmistaa kopioita Filippiineillä, mutta luonnollisesti samalla vanhalla hyväksi havaitulla tekniikalla. Eli ei mitään ympäristöihmeitä, kovat savut noista lähtee. Uusin teknologinen saavutus näissä on kuulemma levyjarrut!
Jeepneyt ajavat ennaltamääriteltyjä linjoja, ja matkan hinta oli huikeat 8 pesoa eli 12 senttiä. Tosin hinta on noussut viimeisen vuoden aikana noin kaksinkertaiseksi, mikä on aiheuttanut täällä närää.
Semmonen viitisentoista ihmistä tuonne mahtuu änkien, ja hyvin siellä korkeuden puolesta ainakin 178,5 cm pituinen mies mahtui istumaan. Ja tietenkin katolle voi laittaa vielä lisää ihmisiä (tai esim. sikoja) jos kapasiteetti loppuu. Toimivia pelejä.
Wikipedian sivulla lisää kuvia näistä kieseistä.

4 kommenttia:
Heippa!
Hauska huomata, että meitä terrorilaisia on enemmänkin maailmalla! Itse olen vaihdossa Kiotossa Japanissa ja pidän myös blogia, jonka osoite on annijapanissa.blogspot.com :D! Ultimatea en ole vielä päässyt pelaamaan, mut ens viikolla pitäis tsekata yksi jengi Osakassa!
Hauskaa sadekautta sinne! Meilläkin se on alkanut..
Anni
Moro Anni!
Katos, enpä tiennytkään että sinäkin mualimalla. Hienosti olet blogisi nimennyt. :) Pitääpä tutustua siihen myöhemmin oikein ajan kanssa.
Tervetuloa Suomeen! Jätä se sadekausi kuitenkin sinne Mannilaan, jos vaikka saataisiin aurinkoinen juhannus... :)
Hmm, näyttäis vähän siltä että tuonne 15 henkeä kun änkee, niin henkilökohtainen elintila ei tuossa Jeepneyssä ole ihan mikään huisi? :) Vaikka kuvahan valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa...
Sweetos, kaks päivää enää töitä, sitten 5.5 viikkoa lomaaah...
Härbä: Joo, jätin jo -- tuli pitkästä aikaa oikein kunnon sade just kun olin lähdössä lentokentälle. Ja sinne jäi.
Joo ei siellä mitään luksustiloja ole, tai tietenkin ihan lepposaa jos ei ihan täynnä. Mutta täyttävät kyllä aika optimiinsa jos tarvetta on, ja tosiaan maaseudulla kuulemma vielä katolle sitten lisää porukkaa ja kotieläimiä.
Senkin lomakasa. Ja superkommentoija! Iso ONEA kisan voitosta, äijä on ihan ylivoimainen!!!!!!!!111
Lähetä kommentti