Info: Oon nyt seuraavat kolme viikkoa Suomessa, ja mun Filippiiniläinen liittymä ei toimi. Mutta vanhasta kunnon 045-alkuisesta numerosta saa kiinni.
Kommenttikisan ylivoimaisena voittajana Härbä! Valtavat onnittelut! Raportti palkintogaalasta seuraa lähiaikoina.
Kirjoittelen tätä lentokoneessa matkalla Hong Kongiin, jossa ohjelmassa yö hotellissa ja aamulla lento Helsinkiin. Ei oo kauheasti tullut vuodatettua fiiliksiä tänne blogiin, en oo tainnut ehtiä isommasti sulatella moisia tuolla touhutessa. Laitoin kuulokkeisiin Daisyn uutta levyä soimaan ja tuli kyllä vahvat fibat -- Turku ja tutu ja Daisy Dynamossa. Ihan kuin olisi pidempäänkin ollut poissa, vaikkei siitä ole kuin 5 viikkoa kun matkaan lähdin.
Tuntuu siltä että kaikenlaista jännää kerrottavaa oon pää täynnä, mutta ei osaa jäsentää juttuja sanoiksi. Kaikenlaisia eroja Suomen ja Filippiinien kulttuurissa, joita alkaa pikku hiljaa hahmottamaan mutta ei oikein vielä ymmärtämään. Taidan siis tyytyä selostamaan yksittäisiä tapahtumia.
Lauantaina illalla olin yhden suomalaisen alihankkijan koodarin kanssa käymässä Embassyssä, joka on tällä hetkellä Filippiinien yläluokan rikkaiden nuorten kovin menomesto. Oven edessä oli parkissa Ferraria ja upouutta isoa Land Roveria, eli ei mikään ihan perus kaduntallaajain mesta. Päästiin jostain syystä jonon ohi; takanamme olleet tytöt kyselivät pokelta vieraslistasta, johon poke että: "Seuratkaa minua." Lähdimme siinä sitten peesiin poken jonkunlaisella suostumuksella, länsimaisesta ulkonäöstä tällaisissa paikoissa hyötyä. Olisi ollut joku puolen tunnin jonotus edessä ilman tätä käännettä.
Sisällä yllätyimme molemmat: "Onko tää oikeesti tässä?" Ja olihan se, mesta oli ehkä Åbo Discotekin kokoinen. Jos sitäkään. Ja sisustus ei mikään erityisen makea. Joka puolella oli aidalla erotettuja VIP aluita, joihin vissiin pääsi rahalla sisään. Kovaa näytäytymismeininkiä, mutta hauskanpitoa ei varsinaisesti näkynyt -- käytännösä kukaan ei tanssinut vaikka tekno pauhasi kybällä.
Ison poken takana oli erillinen HipHop/R&B osasto, johon oli kello 1:een asti pääsy vain VIP-ihmisillä. Opettelin paikallisia tapoja: Löin pokelle 500 pesoa käteen ja kävelimme Kallen kanssa sisään. Meni varmaan tippi vähän yläkanttiin, mutta toimi ainakin. Toisessa huoneessa oli yhtä väsynyt meno. Hämmentävää.
Otsikko muuten jatkuu: "...ja muita latteuksia", eikä oikeastaan liity mitenkään tähän tekstiin.
tiistai 17. kesäkuuta 2008
sunnuntai 15. kesäkuuta 2008
Ultimate ja Jeepney
Eipä ole taas hetkeen tullut kirjoiteltua, semmosta se on kun työt häiritsee vapaa-aikaa. Ensi tiistaina (17.6.) tuun muuten Suomeen, illaksi Turkuun. Ja sitten tyyliin 8.7. takaisin, eli edessä kolmen viikon tiivistetty Suomen kesä.
Viime torstaina vihdoin pääsin ihan oikeisiin ultimatetreeneihin! Tällä kertaa ihan tuossa lähellä, 1 km päässä himasta, oli Manila Ultimaten treenit. Siitä on jo viitisen kuukautta kun vedin oikean jalkapohjan remonttiin sisäturnauksessa Helsingissä, minkä jälkeen en ole treenannut. Oli siis eri kliffaa päästä taas kirmaamaan muovilätyn perässä! Jalkapohja kesti ihan ok, seuraavana päivänä kolotti kyllä mutta ei sen enempää kuin jokaista muutakin lihasta.
Vedettiin kolmen tunnin treenit, ilta kahdeksasta yhteentoista. Keli oli paikallisille sen verran viileä (alle 30), ettei juomataukoja edes pidetty ennen kuin vähän kyselin moisten perään! Itse hikoilin kuin sika, kolme litraa treenijuomaa ei ollut yhtään liioiteltua. Kenttä oli vähän kehnosti valaistu ja täällä on täysin pimeää 18:30 eteenpäin, mikä lisäsi haastetta etenkin catcheissä.
Mixedinä joukkue treenaa, seuraavat paikalliset sarjat on vain mixedinä. Keväällä pelataan kyllä myös sarjat erikeen miehille ja naisille. Joukkue ei ollut mikään kovin kovatasoinen, mutta eiköhän noiden kanssa tule käytyä treenaamassa kun on niin helpon matkan päässä.
Ekan kerran käytin jeepney-kyytiä kun kävin ostarilla ostamassa nappikset treenejä varten. Tämä on siis Filippiinien oma ja suosituin julkisen liikenteen väline, busseja täällä näkee paljon harvemmin kuin näitä venytettyjä jeeppejä. Homma on lähtenyt siitä kun toisen maailmansodan jälkeen Jenkkien armeijalta jäi tänne paljon ylimääräisiä autoja, ja filippiinot modasivat niistä joukkokuljetusvälineitä. Myöhemmin näistä alettiin valmistaa kopioita Filippiineillä, mutta luonnollisesti samalla vanhalla hyväksi havaitulla tekniikalla. Eli ei mitään ympäristöihmeitä, kovat savut noista lähtee. Uusin teknologinen saavutus näissä on kuulemma levyjarrut!
Jeepneyt ajavat ennaltamääriteltyjä linjoja, ja matkan hinta oli huikeat 8 pesoa eli 12 senttiä. Tosin hinta on noussut viimeisen vuoden aikana noin kaksinkertaiseksi, mikä on aiheuttanut täällä närää.
Semmonen viitisentoista ihmistä tuonne mahtuu änkien, ja hyvin siellä korkeuden puolesta ainakin 178,5 cm pituinen mies mahtui istumaan. Ja tietenkin katolle voi laittaa vielä lisää ihmisiä (tai esim. sikoja) jos kapasiteetti loppuu. Toimivia pelejä.
Wikipedian sivulla lisää kuvia näistä kieseistä.
Viime torstaina vihdoin pääsin ihan oikeisiin ultimatetreeneihin! Tällä kertaa ihan tuossa lähellä, 1 km päässä himasta, oli Manila Ultimaten treenit. Siitä on jo viitisen kuukautta kun vedin oikean jalkapohjan remonttiin sisäturnauksessa Helsingissä, minkä jälkeen en ole treenannut. Oli siis eri kliffaa päästä taas kirmaamaan muovilätyn perässä! Jalkapohja kesti ihan ok, seuraavana päivänä kolotti kyllä mutta ei sen enempää kuin jokaista muutakin lihasta.
Vedettiin kolmen tunnin treenit, ilta kahdeksasta yhteentoista. Keli oli paikallisille sen verran viileä (alle 30), ettei juomataukoja edes pidetty ennen kuin vähän kyselin moisten perään! Itse hikoilin kuin sika, kolme litraa treenijuomaa ei ollut yhtään liioiteltua. Kenttä oli vähän kehnosti valaistu ja täällä on täysin pimeää 18:30 eteenpäin, mikä lisäsi haastetta etenkin catcheissä.
Mixedinä joukkue treenaa, seuraavat paikalliset sarjat on vain mixedinä. Keväällä pelataan kyllä myös sarjat erikeen miehille ja naisille. Joukkue ei ollut mikään kovin kovatasoinen, mutta eiköhän noiden kanssa tule käytyä treenaamassa kun on niin helpon matkan päässä.
Ekan kerran käytin jeepney-kyytiä kun kävin ostarilla ostamassa nappikset treenejä varten. Tämä on siis Filippiinien oma ja suosituin julkisen liikenteen väline, busseja täällä näkee paljon harvemmin kuin näitä venytettyjä jeeppejä. Homma on lähtenyt siitä kun toisen maailmansodan jälkeen Jenkkien armeijalta jäi tänne paljon ylimääräisiä autoja, ja filippiinot modasivat niistä joukkokuljetusvälineitä. Myöhemmin näistä alettiin valmistaa kopioita Filippiineillä, mutta luonnollisesti samalla vanhalla hyväksi havaitulla tekniikalla. Eli ei mitään ympäristöihmeitä, kovat savut noista lähtee. Uusin teknologinen saavutus näissä on kuulemma levyjarrut!
Jeepneyt ajavat ennaltamääriteltyjä linjoja, ja matkan hinta oli huikeat 8 pesoa eli 12 senttiä. Tosin hinta on noussut viimeisen vuoden aikana noin kaksinkertaiseksi, mikä on aiheuttanut täällä närää.
Semmonen viitisentoista ihmistä tuonne mahtuu änkien, ja hyvin siellä korkeuden puolesta ainakin 178,5 cm pituinen mies mahtui istumaan. Ja tietenkin katolle voi laittaa vielä lisää ihmisiä (tai esim. sikoja) jos kapasiteetti loppuu. Toimivia pelejä.
Wikipedian sivulla lisää kuvia näistä kieseistä.
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Viikonloppuaktiviteetteja
Kattoos, taas meni melkein viikko eikä oo mitään tullut kirjoiteltua. Aika paljon tuli könyttyä taas viikolla officella, eikä jaksanut iltaisin enää nörtittää tämän median parissa.
Viikonloppuna tuli kokeiltua paria Filippiineillä mulle uutta aktiviteettia: Golfia ja ultimatea. Lauantaina oltiin CEO Arturon kanssa lämimässä palloa Army Golf Clubilla. Siisti ja hyväkuntoinen 9-reikäinen kenttä, ei ihan täysmittainen mutta enemmän par nelosia kuin kolmosia, pisimmät noin 300 jaardia. Lepposaa touhua, paikalliseen kulttuuriin ei esim. kuulu että pisteitä lasketteisiin. Eli ei sellaista tulosjännittämistä kuin Suomessa, ainakin itsellä. Caddie taisi merkata kyllä tulokset, mutta kun en erikseen kysynyt niin eipä tullut edes itselle talteen tai tietoon. Aurinko paistoi ja metsästä ei tarvinnut pelata.
Sunnuntaina sitten lähdin Alabangin kaupunkiin (ehkä 5 km päässä himasta, osa Metro Manilaa, muureilla erotettu rikkaiden asuinalue) etsimään ultimate-treenejä. Netistä paikallisen kattojärjestön sivuilta bongasin treeniajat, vähän kyselin meilillä ja eikun tikkana paikalle. Valitettavasti juuri viime viikonloppuna oli täällä ollut kesäkauden finaalit, ja nyt ultimate-porukka oli pitkää viikonloppua viettämässä Subicissa beach-turnauksessa. Eli ei ollut treenejä. Tapasin kyllä muutaman pelurin ja pääsin paiskomaan lättyä useamman kuukauden tauon jälkeen. On se vaa kivaa! Ja sain yhteystietoja ja muuta, eli ensi viikolla sitten uusiin treeneihin. Täällä on liitossa semmoset 1000 jäsentä, joista yli puolet Manilassa. Eli tällä alueella saman verran kuin Suomessa. Lajia on pelattu Filippiineillä kymmenisen vuotta, ja isoimmat kurgot ovat täällä vielä länsimaisia expatteja.
Viikonloppuna tuli kokeiltua paria Filippiineillä mulle uutta aktiviteettia: Golfia ja ultimatea. Lauantaina oltiin CEO Arturon kanssa lämimässä palloa Army Golf Clubilla. Siisti ja hyväkuntoinen 9-reikäinen kenttä, ei ihan täysmittainen mutta enemmän par nelosia kuin kolmosia, pisimmät noin 300 jaardia. Lepposaa touhua, paikalliseen kulttuuriin ei esim. kuulu että pisteitä lasketteisiin. Eli ei sellaista tulosjännittämistä kuin Suomessa, ainakin itsellä. Caddie taisi merkata kyllä tulokset, mutta kun en erikseen kysynyt niin eipä tullut edes itselle talteen tai tietoon. Aurinko paistoi ja metsästä ei tarvinnut pelata.
Sunnuntaina sitten lähdin Alabangin kaupunkiin (ehkä 5 km päässä himasta, osa Metro Manilaa, muureilla erotettu rikkaiden asuinalue) etsimään ultimate-treenejä. Netistä paikallisen kattojärjestön sivuilta bongasin treeniajat, vähän kyselin meilillä ja eikun tikkana paikalle. Valitettavasti juuri viime viikonloppuna oli täällä ollut kesäkauden finaalit, ja nyt ultimate-porukka oli pitkää viikonloppua viettämässä Subicissa beach-turnauksessa. Eli ei ollut treenejä. Tapasin kyllä muutaman pelurin ja pääsin paiskomaan lättyä useamman kuukauden tauon jälkeen. On se vaa kivaa! Ja sain yhteystietoja ja muuta, eli ensi viikolla sitten uusiin treeneihin. Täällä on liitossa semmoset 1000 jäsentä, joista yli puolet Manilassa. Eli tällä alueella saman verran kuin Suomessa. Lajia on pelattu Filippiineillä kymmenisen vuotta, ja isoimmat kurgot ovat täällä vielä länsimaisia expatteja.
Nämä rouvat oli siis meidän caddiet, eihän sitä itse mailoja vedellä. Tai kaljaa kanneta.
Azmo "Pinkboy" the Bakla sekä caddie
torstai 5. kesäkuuta 2008
Subicissa viikonloppuna
Viime viikonloppuna vihdoin pääsin vähän ulos Manilasta ja näkemään "oikeita" Filippiinejä. Ajeltiin Subiciin, suunnilleen 200 km päähän luoteeseen. Siellä on aikaisemmin yksi Jenkkien isoimmista ulkomaisista tukikohdista (Clark tuossa vieressä se isoin), jonka yhteyteen on kasvanut isot alueet resortteja solttujen lomailutarpeita tyydyttämään. Kaikki vähän muuttui vuonna '91 kun Pinatubo tuossa suhteellisen lähellä purkautui ja koko alue peittyi tuhkaan -- Amerikkalaiset totesivat siinä vaiheessa että oli ihan nähty toi tukikohdan pitäminen tuolla alueella.
Mutta resortteja siellä vielä oli, ja rantaa. Ja vapaakauppa-alue, eli pääsi ostamaan ylihintaista tax free kamaa. Jee!
Sademetsääkin tuolla on säästynyt Jenkkien harjoitusalueella, muuten Manilan lähellä aika pitkälti hakattu kaikki. Ja sieltä metsästä meitä tuli kurkkaamaan tällaisia hauskannäköisiä kavereita:
Tämmöinen näkymä oli meidän resortin aamupalapöydästä. Tuossa kohtaa ei siis beachia, mutta se oli kyllä heti kulman takana.
Tuolla kun ajeltiin, niin tällaista aika mäkistä maisemaa oli paljon. Kaanista.
Ja näitä "Nipa" eli palmumajoja näkyi paljon. Perinteinen filippiiniläinen asumus, ja tuolla kaupungin ulkopuolella vielä paljon käytössä.
Vaikka tuleekin törkeästi liian pitkä postaus, niin tämä yksi kuva vielä. Pinatubon jälkiä ei oikeastaan missään kauheasti näkynyt (pitää kyllä joku kerta päästä katsomaan tulivuorialuetta vähän lähempää), mutta tien vieressä paikoitelen oli tällaisia leveitä uomia. Kun sateet tulee, näissä virtaa vieläkin sellaista veden, tuhkan ja mudan sekoitusta.
Mutta resortteja siellä vielä oli, ja rantaa. Ja vapaakauppa-alue, eli pääsi ostamaan ylihintaista tax free kamaa. Jee!
Sademetsääkin tuolla on säästynyt Jenkkien harjoitusalueella, muuten Manilan lähellä aika pitkälti hakattu kaikki. Ja sieltä metsästä meitä tuli kurkkaamaan tällaisia hauskannäköisiä kavereita:
Näitä leimallisen filippiiniläisiä Banka-veneitä näkyi tuolla paljon, kaikenlaisessa käytössä.
Tämmöinen näkymä oli meidän resortin aamupalapöydästä. Tuossa kohtaa ei siis beachia, mutta se oli kyllä heti kulman takana.
Tuolla kun ajeltiin, niin tällaista aika mäkistä maisemaa oli paljon. Kaanista.
Ja näitä "Nipa" eli palmumajoja näkyi paljon. Perinteinen filippiiniläinen asumus, ja tuolla kaupungin ulkopuolella vielä paljon käytössä.
Vaikka tuleekin törkeästi liian pitkä postaus, niin tämä yksi kuva vielä. Pinatubon jälkiä ei oikeastaan missään kauheasti näkynyt (pitää kyllä joku kerta päästä katsomaan tulivuorialuetta vähän lähempää), mutta tien vieressä paikoitelen oli tällaisia leveitä uomia. Kun sateet tulee, näissä virtaa vieläkin sellaista veden, tuhkan ja mudan sekoitusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)