Makao, idän Las Vegas, ja tietty kiakkoo kans

Viime viikolla oli Makaossa Mobile Asia Congress -messut, jossa olin duunissa. Tulipa nähtyä taas uusi mielenkiintoinen kaupunki. Makao on ollut portugalilaisten hallitsema 1500-luvulta aina vuoteen 1999 asti, jolloin se siirrettiin autonomiseksi osaksi Kiinaa. Siellä on käytössä oma rahayksikkö ja myös paljolti omat lait, kuten Hong Kongissa lahden toisella puolella.

Makaota kutsutaan idän Las Vegasiksi, ja kaupunki on täynnä valtavia kasinoita joissa etenkin kiinalaiset käyvät häviämässä rahojaan. Ja koska Kiinasta on kyse, hommat tehdään tietenkin megaisosti. Messut järjestettiin Makaon Venetian hotellissa ja siellä kävellessä mietin että aika pitkiä matkoja tulee käveltyä ihan vaan hotellin sisällä. Lisäksi pelihalli tuntui törkeän isolta. Pitihän nämä faktat tarkistaa ja Wikipedia tietää kertoa etä hotelli on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi isoin rakennus ja siellä oleva kasino taasen pinta-alaltaan maailman isoin kasino. Eli tämä jättiläinen jättää Las Vegasin mestat taakseen. Ei ihme että tunui pikkuisen isommalta kuin Turun Börs ja Täyspotti!

Kokonaisuus on vielä tehty viimeistä piirtoa myöten ylilyövään pseudo-venetsialaiseen tyyliin -- lähes kaikissa katoissa on maalauksia ja kaikkialla kultaisia koristeluja. Erittäin kornia, mutta myös aika makeata. Toimisi varmasti paremmin jos ei olisi niin(kään) paljoa omaa kosketuspintaa eurooppalaiseen kulttuuriin, osaisi vaan nauttia fiiliksestä miettimättä yksityiskohtien ihanaa historiallista sekasotkua.

Portugalilaisten jäljiltä kaupungin vanha keskusta on kuin suoraan Etelä-Euroopasta. Kapeita kujia, pari/kolme kerroksisia taloja ja viehättävät kirkon rauniot portaineen, jonne ihmiset keräntyivät iltakävelylle ja me tietenkin pussikaljalle. Tällaista ei Filippiineillä ole.

Lähempänä vanhaa keskustaa oli myös mielenkiintoinen Grand Lisboa -hotelli, joka on 52 kerroksinen (258 metriä korkea) ja levenee ylöspäin. Ja tämän ympärillä kasinoita täynnä animoituja värivaloja. Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa...

Viime viikonloppuna oli taas ultimatea, tämän vuoden viimeinen turnaus Manila Spirits. Tällä kertaa kansainvälisiäkin joukkueita oli mukana, ainakin Japanista, Taiwanista, Kiinasta, Hong Kongista ja Sri Lankasta. Jotain porukkaa oli Kolumbiastakin yhdessä jengissä. Ihan hyvä meininki, semmoista ehkä Suomen sarjan tason pelaamista, voittajat Filippiinien maajoukkue varmaaan pärjäisi SMissä ehkä sijoille 3-5. Itse pelasin maajoukkueen kakkosjengissä, jäi vähän huono maku koska viimeisessä matsissa meni joukkuehenki ihan kuralle. Sitä ennen melkein tiputettiin ykkösmaajoukkue jatkosta, tilanteessa 9-8 (niille) tuli monta turn-overia josta kuitenkin lopulta veivät matsin 10-8. Olisi ollut aika pommi, harmi sinänsä. Toisaalta en usko että oltais pärjätty semifinaalissa eikä finaalissa. Tuossa pelissä pelattiin hyvin, mutta sen jälkeen otettiin pataan Taiwanin joukkueelta ihan huolella. Vaikeeta pelata joukkueena kun emme olleet treenanneet kauheasti yhdessä. Ja sitten meni vielä joukkueen sisäiseksi syyttelyksi, meidän kapteeni ei oikein osannut pysyä coolina.

Pelien jälkeen oli tietenkin bileet. Lauantaina vähän tylsemmät paikallisessa yökerhossa, ja sunnuntaina kentillä. Turnausmaksuun sisältyi suunnilleen rajaton määrä kaljaa ja giniä molemmissa kekkereissä. [huh huh]

Seuraavat pari viikonloppua olisi tarkoitus viettää trooppisissa vesissä leijan kanssa, siitä lisää myöhemmin.

 

Turistin takana vähän värivaloja (ei näytä tässä miltään mutta tuo pallo on noin 10 kerrosta korkea)  |  Kirkon raunioiden edessä sama turisti

 

Duunikaveri vanhan kaupungin kujalla  |  Paikallinen kalaravintola, ainekset akvaarioissa vielä elävinä eli ainakin tuoretta!

 

Venetsiassa? Eikun hotlassa sisällä, perusostari ja -kanaali -- osa gondolieereistä myös lauloi kuljettaessaan ihmisiä pitkin kanaalia!

 

Vähän huono laatuinen kuva, mutta kuvaa Makaota: Vasemmalla Grand Lisboa, oikealla valtavan hotellin rakennus työmaa. Ja lisäksi vettä ja isot sillat.   |   Ja yksi pakollinen fribakuva.

Kitee vai kiakkoo, kas siinä pulma...

Vähän tuossa jo päätin että keskityn kite touhuihin ja jätän ultimaten pelaamisen vähemmälle. Ei sitä viikonloppuisin millään kerkeä molempia. Parin viikon päästä on kuitenkin yhden viikonlopun Manila Spirits -turnaus, johon tulee ympäri Aasiaa joukkueita. En ensin aikonut pelata, mutta en sittenkään malta pysyä poissa kentiltä -- on se vaan niin mukavaa touhua ja leppoisaa porukkaa.

Meidän oma joukkue, TODA, ei tuonne saanut joukkuetta. Tänään olin Filippiinien maajoukkueen 2. joukkueen (vähän niinkuin 1. joukkue "leftovers" ja satunnaisia pelaajia) treeneissä "try out" meiningillä. Eilisistä fribatutun häiden jatkoista huolimatta (huuh) esitin tarpeeksi hyvää pelaamista ja kelpuuttivat mut porukkaan. Ihan kiva, tulossa parin viikon puristus vähän tiukempaa treenaamista. Ja vihdoin ihan kunnollisilla kentillä, ykkösmaajoukkueen kanssa.

Sen jälkeen sitten taas joka viikonloppu tarkoitus päästä kiteilemään. Tässä kuvia viime viikonlopulta Puerto Galerasta, Tabinaystä. Tutulla on tuolla rannalla talo, ja perjantaina ja lauantaina oli hyvää 10-15 solmun tuulta. Sujui mainiosti, ekaa kertaa ilman opettajaa.

Stefan and Jokes, my excellent kite caddies: Maraming salamat!

Kuvat: Jokes (Joanna Guillen)

 

Meikkis kantamassa 15 metrin leijaa  |  Minä ja mainio kite caddie Stefan

 

Leijan lähetys, minä vasemmalla vedessä ja Stefan pitää leijaa  |  Leija ilmassa, eikun vetämään!

 

Tabinayn beach oli ainoastaan mun käyttämä, mitä nyt yksittäisiä kävelijöitä oli rannalla

 

Lähitalojen lapset olivat vähän turhankin kiinnostuneita mun leijasta ja kamoista

Semmoinen firma kuin Finn Del toimittaa Manilaan (ja vähän muuallekin) suomalaisia elintarvikkeita. Jopa ruisleipää, vakuumipakattuna. Ja olis niillä Oltermanniakin. Mahtavaa, suomalaisen selviytymispaketti! Me likes!

Omilla kamoilla kiteä

Kiteboarding on ihan mahtava laji! Pääsin vihdoin sunnuntaina taas opettelemaan ja homma sujui suhteellisen hyvin. Meikkis on ihan fiilareissa.

Kohteena oli Calirayan tekojärvi Lagunan provinssissa parin tunnin ajomatkan päässä Manilasta. Järvi on muutaman sadan metrin korkeudella merenpinnasta ja siellä on hyvin tuulta koska tuuli pääsee puhaltamaan suhteellisen suoraan Tyyneltä Valtamereltä. Etenkin näillä paikkein vuotta alkavana Habagat-aikana, jolloin vallitseva tuuli on kaakosta.

Alueella on jonkun verran resortteja, mutta myös telttailupaikkoja. Yksi telttapaikoista on muodostunut purje- ja leijalautailijoiden (windsurfing, kiteboarding) vakiopaikaksi ja pääsin siellä kiteopettajan Jayn matkailuvaunuun punkkaamaan.

Ostin kuluneella viikolla omat kiteboarding kamat ja nyt siis ensi kertaa omilla laitteilla. Sain vanhoja malleja hyvään hintaan tutulta jampalta joka maahantuo kamoja. Ostin kaksi leijaa, 10 m^2 ja 15 m^2. Sunnuntaina tuli todettua että yhdistelmä toimi mulle ihan hyvin -- tuuli oli alussa noin 18 solmua ja sain 10 metrisestä tarpeksi tehoja. Sen kanssa oli kyllä muuten paljon ongelmia -- se on tyypiltään Bow kite (tai oikeastaan hybridi) enkä ollut tuollaista aiemmin lennättänyt. Lisäksi jostain syystä suoraan "pakasta" leija ei ollut lainkaan lennätettävissä, vaan jouduimme säätämään naruja paljon ennen kuin hommasta tuli mitään. Itse asiassa mun opettaja Jay sai leijan ekassa lennätyksessä tippumaan lujaa kiville, jolloin siihen tuli parin sentin reikä. Sitä varten on paikkausteippiä, eli ei hätää.

Tuulen asetuttua 10-15 solmun tuntumaan siirryin isompaan 15 metriseen leijaan, joka on perinteinen C-kite, samantapainen mitä käytimme kurssilla. Tämä leija tuntui heti alkuun luontevalta ja pääsin pienten testailujen jälkeen heti laudan päälle ja päästelin menemään muutaman sadan metrin vetoja järveä edestakaisin. Vastatuuleen luoviminen ei vielä suju, vaan ajauduin aika vahvasti aina tuulen mukana. Onneksi mestoilla oli apupoikia, jotka kävivät mut muutaman kerran hakemassa myötätuulen puolelta takaisin. :)

Leija pitää siis aina valita vallitsevan tuulen mukaan. Liian iso leija voi heittää lautailijan holtittomasti rantaan, mutta liian pienellä ei taas saa tarpeeksi tehoja jotta pääsisi veden pinnalle laudan kanssa. Tästä syystä yhdellä leijalla ei pärjää kaikissa keleissä, enemmän harrastavilla on yleensä kolme erikokoista leijaa eri tuulille. Kahdella pärjää kyllä aika pitkälle, tällöin ainoastaan aivan hiljaisissa tuulissa tai kunnon myrskyissä ei ole leijaa.

Mietin kotimatkalla että miksi kiteboarding on niin koukuttavan oloista. Osa syy on varmaan se että homma on todella haastavaa -- neljäntenä päivänä pääsin juuri ja juuri laudalle. Yksi kokenut jamppa sanoi sunnuntaina että pari vuotta menee ennen kuin touhusta pääsee kunnolla nauttimaan. Tiedä häntä, kyllä mulla kivaa oli vaikkei homma sen paremmin vielä sujukaan. Lisäksi ei tarvita koneita, vaan touhutaan tuulen kanssa. Lähivuosina vahvasti päätään nostanut sisäinen viherpiipertäjäni tykkää tästä ja jollain tapaa se tuo touhuun lisää hohtoa. Tarvitaan sopiva keli että voi ollenkaan harrastaa, mutta sopivassa kelissä luontoäiti antaa kaikki tarvittavat eväät touhuamiseen, kunhan kamat on kerran hankittu. Ja osaksi viehättää se että touhutaan laudan kanssa, eli lajilla on paljon samankaltaisuuksia wakeboardingiin ja lumilautailuun, jotka ovat molemmat lähellä sydäntä.

Tiedä häntä. Ensi perjantaina suuntaan Puerto Galeraan missä on tutun purjelautailijan talo suoraan rannalla jolle tämän kauden tuulen pitäisi hyvin osua. Eli odotettavissa toivottavasti koko pitkä viikonloppu (pe-ma) tiukkaa kiteboardingia! Tällä kertaa ilman opettajaa, saa nähdä mitä siitä tulee...

Toi eka valokuva on mukana sen takia että tuli vahvat déjà vu -fiilikset Nicaraguaan kun käväisin telttailualueen ulkopuolella hakemassa aamupalaa. Pieni kylä, yksinkertaisia taloja ihan tien vieressä, ja ainakin viidessä pienenpieni kauppa.

[Tulipa pitkä teksti. Kiitos kun jaksoit lukea. Ei kannattaisi ehkä ihan näin väsyneenä kirjoittaa, tai ainakaan suoraan julkaista tekstiä. :) ]

 

Leiripaikan ulkopuolella | "Kaliraya Surf Kamp" niemenkärki

 

Camping meininkiä. Taustalla näkyvää selkää pääsin menemään edestakaisin laudalla.

 

Porukkaa ja telttoja | Leijoja pumpattuina, keltainen on mun 15 m^2 ja punainen mun 10 m^2

 

Meikkiksen kamat: Valjaat ja Lauta  |  Kaksi leijaa ja niiden narut ja kapulat

Hopee ei oo häpee, kunhan on kekkerit

Viimeiset neljä viikonloppua on taas pelattu paikallista ultimate-sarjaa, tällä kertaa all-mens eli erikseen naisten ja miesten sarjat. Viime lauantaina oli finaalit, jotka pelattiin normaaleina pudotuspeleinä 8 joukkueen kesken. Eka matsi oli helppo B-sarjan nousijajoukkuetta vastaan. Sitten vastaan tuli puolittain "masters-joukkue" Lolos (suora käännös: papat), jolle aiemmin sarjassa hävisimme tiukasti. Hyvällä innolla ja vedolla selkeä voitto myös heistä ja finaaliin Alabangin joukkuetta vastaan.

Finaali eteni aika pitkälti piste pisteeltä tasoissa. Pistekattona 15, ja lopulta olimme tilanteessa 14-14. Peli alkoi ilmeisesti vähän myöhässä ja eteni sen verran hitaasti että kello lähestyi 18:aa, mikä tarkoittaa täällä sitä että tulee pilkkopimeä (noin vartin aikana). Siksi lopussa paljon tyhmiä pudotuksia pimeyden takia ja vastustajalta ainakin yksi täysin turha virhe-huuto meidän tehdessä voittomaalin. Lopulta Alabang sai tehtyä pisteen ja voitti mestaruuden. Vähän huono maku jäi molemmille joukkueille huonoista huudoista...

Pelien jälkeen oli tietenkin bileet, jossa oli luonnollisesti hyvä meininki niinkuin ultimate kekkereissä aina! Mahdolliset epäpurat kentältä sovittiin San Miguelillä skoolaten. Suomalaiset eksoottiset "ikkuna", "heittokalastus" ja "riverdance" muuvit saivat tanssilattialla ansaitsemaansa huomiota. (Jenkki, mä unohdin esitellä sen Gimmelin, eli leksauksen kakkosvaiheen. Höh. Joku toinen kerta.)

Yksi juttu, mitä en ainakaan muista Suomesta, on se että täällä tulee aina päivän viimeisten pelien aikana jopa kymmenen "injury"-huutoa lihaskramppien takia. Etenkin puolustus saa näillä hyökkäyksen flown katkaistua, lepuutettua ja asetuttua. Joko Suomessa on ihmisillä harvemmin kramppeja, tai sitten niistä ei huudeta injuryä. Ehkä säännöissä on myös jotain pykäliä tätä vastaan, pitää yrittää tutustua.

Sunnuntaina kokoonnuimme joukkueen kanssa jenkki expat Jasonin luo uima-allashengailun, kevyen koripallon, syömisen, juomisen ja Wiin merkeissä. Sanalla sanoen mitä mainioin viikonloppu. Ai niin, sunnuntaina oli mun synttäritkin. Ja musta tuli eno! WAU!

Kuvat: Tisha Mae (eka kuva), Roxy Lu (muut)

 

Vaihto-"penkillä" chillausta | Asmo, Andy ja Rafa vaihdossa

 

Wendel (meidän valmentaja) ja meikkis | Pettyneitä häviäjiä pimeässä illassa

Seuraavana päivänä lauantain kämejä jo naurettiin porukalla Jasonin luona. Etenkin sitä kun mä tiputin maalialueella helpohkon kätsin! D'oh. Oli mulla yksi komea onnistunut huckikin kyllä.

Hengissä! Liikenteestä, leijoista, pampas-ruåtsista ja kielloista

Rakas päiväkirja...

Nokkelimmat jo 29. päivän päivityksestä arvasivat: Selvisin hengissä autolla Manilan liikenteessä! Manilan ulkopuolella oli helppo ajaa, koska ajoin Filippiinien selkeimpiä ja uusimpia moottoriteitä, mutta täällä Metro Manilan alueella sai kyllä ajaa aika erilaisella taktiikalla kuin mihin Suomessa oli tottunut. Jonkun verran olin aiemmin istunut täällä autossa pelkääjän paikalla ja oli käsitys miten homma toimii. Paikalliset kuskit eivät paljon peileihin katso, joten kaikkeen kannattaa olla varautunut. Lisäksi esim. bussit kääntyvät leppoisasti isomman oikeudella kolmea kaistaa käyttäen ja muun liikenteen pysäyttäen. Eli katse eteenpäin ja silmät auki. Huomasin myös että oli selkeyttävä ajaa keskustassa inan nopeammin kuin muu liikenne, jolloin on kokoajan "ohituksessa" eikä tarvitse arpoa takaa tulevia autoja. Nopeudet täällä on keskustassa varsin maltillisia, harvoin edes 50 km/h, eikä kyllä moottoriteilläkään kukaan kauhean lujaa aja.

Eksyin aika totaalisesti yöllä kun tulin takaisin Manilaan. Oli mulla vähän karttoja, mutta ei se ollut ihan niin helppoa pimeässä ja kun kyltit on vähän mitä sattuu. Ei siinä sen ihmeempää; pysähdyin ja soitin pomolle, sain ohjeet ja löysin kotiin.

Kiteboarding kurssin kolman päivä tuli suoritettua ja olen nyt IKO:n lisensoima kiteboardailailija (?). Tuuli oli Subicissa hyvä ja pääsin useampaan kertaan laudan päälle tyyliin 100-150 metrin ajaksi. Matkaa lähinnä rajoitti se, että tuli liian lähelle rantaa, koska en vielä osaa luovia tuulta vasten. Muutamaan otteeseen otin lähdössä leijasta vähän liikaa tehoja ja lensin metrikaupalla vaakatasossa eteenpäin laudan jäädessä jonnekin taakse. :) Hauskaa touhua!

Pari kuvaa edellisestä kitesessiosta. Manfred, jonka kanssa suoritan kurssia, on muuten 68-vuotias. Ei hassumpi ikä aloittaa kiteboarding! Muuten Manfred harrastaa paljon purjelautailua, tuo itse asiassa maahan purjelautailu- ja kiteboardingkamoja.

 

Frederic (ope), Asmo ja Manfred (kamu)  |  Meikkis lekottelee pelastautumisasennossa

Vitsi kun tulee pitkä teksti, mutta kirjoitanpa nyt kun innostuin. Tässä pari kuvaa paikallisesta "metrosta" -- täällä on kaksi tupaten täyttä linjaa kevyitä paikallisjunia jotka menevät maantason yläpuolella. Varsin mukava ja nopea tapa liikkua, etenkin verrattuna ruuhka-aikana taksiin tai autoon. Nämä kuvat on otettu matkalla kotiin katsomasta suomalaista elokuvaa! Ja vieläpä lähes pelkästään komealla pampas-ruåtsilla puhuttua. :) Näyttivät Colorado Avenueta Eurooppalaisen elokuvan Cine Europe -festareilla, ja pitihän sitä tietenkin viedä paikallinen kaveri katsomaan suomalaista kulttuuria. Roxy jopa tykkäsi leffasta, tai sitten valehteli uskottavasti.

 

Turisti MRT:ssä  |  Näkymä MRT:n ikkunasta Pasig joelle

Mulla on eri mälsä taloyhtiö. Jokaiseen kämppään jaettiin tämä kiertokirje, jossa nimenomaisesti kielltään lamppujen, tonikalapurkkien, tupakantumppien, karamellipaperien, paperin, kondomien jne. heittäminen ikkunasta. Aika reiluu, ei tääl kans mitää kivaa saa tedä!

 

Auringon lasku toimiston katolta (28. kerros)  |  Kaiken kivan kieltävä lappunen

Autoilua Manilassa ja muualla

Välillä etukäteistekstiä tavallisen "olin tuossa viimeviikonloppuna.."-höpinän sijaan. Huomenna menen taas Subiciin, mutta tällä kertaa ei ole autollisia lähtijöitä, joten vuokrasin kiesin. Vähän jännittää, liikenne on täällä varsin kaoottista koto-Suomeen verrattuna. Onneksi enin matka selkeää moottoritietä, kunhan pääsee aamulla vaan ulos Manilasta niin kyllä se siitä.

Karttoja on tutkittu ja jopa vähensin lompakosta valmiiksi rahat muutamaan sataan pesoon. Eli jos tulee poliisin kanssa jotain sanomista (esim. siksi että töppäilee, tai siksi että näyttää poliisin silmissä rahakkaalta pokalta), niin voi heittää neuvotteluna että "OK, ota kaikki, enempää ei ole".

Tommonen pieni Toyota Vios, todella basic basic. Melkein uusi (vuoden/pari), mutta ei esim. keskuslukitusta, takalasinpyyhkijää eikä sähköikkunoita eikä trippimittaria*. 2000 PHP / päivä, noin 30 € siis. Varmasti jonkun auton olis halvemmallakin saanut, en niin hirveästi jaksanut tutkiskella.

Tankkaamassa kävin äsken, enkä vielä törmännyt kehenkään! Parin kilometrin lenkin sain tehdä yhdessä kohtaa kyllä että pääsin kääntymään vasemmalle...

*) Päivitys 29.9.: Oli siinä trippimittari, en vaan tajunnut ensin mistä sen sai näkyviin.

Vedenalaisia kuvia Anilaosta

Menneenä viikonloppuna olin taas Subicissa kiteboarding-kurssia tekemässä. Tällä kertaa meitä opetti Belgiasta kotoisin oleva Frederic, mainio jamppa. Ihan putkeen ei mennyt tälläkään kertaa säiden suhteen, koska vain lauantaina oli tuulta ja sunnuntaina emme päässeet kuin vähän harjoittelemaan kelluttelua leijan kanssa ja muita pelastautumisjuttuja. Lauantaina kuitenkin peuhattiin koko päivä leijan kanssa vedessä ja kyllähän se vähän jo alkoi sujua. Seuraavaksi yrittämään laudan päälle, ehkä jo ensi viikonloppuna. Tänään tietenkin ainakin Manilassa on tuullut oikein kunnolla, semmoista se on kun joutuu toimistolla könyämään niin heti puskee kite-kelejä!

Subicista jotain kuvia tulossa, mutta niitä ennen sukelluskurssikaverin Genie Ranadan kuvia Anilaosta veden alta ja vähän päältäkin. Mietin tuon jälkeen että olishan sitä kiva olla omakin kamera vedenalaisia kuvia varten, saisi muistoja talteen ihan eri tavalla. Ehkä tulee hankittua, kun nyt pääsisi taas sukeltamaankin!

 

Ryhmän sukeltajia tutkimassa pohjan koralliriuttaa  |  Meikkis poseeraa ilman maskia

 

Jee, tuo keltaräpyläinen on minä!  |  Kaikenlaisia värikkäitä kaloja oli pällisteltävänä

 

Sukeltajia nousemassa pintaan, meikkis roikkumassa Banka veneen ponttoonissa  |  Kalaparvi ja sukeltaja

 

Koralliriuttaa ja kaloja, tässä näkyy vähän jo eri värejä korallissa  |  Meikkiksellä kaikki ok, kuten merkkikieli kertoo

Kuvat: Genie Ranada

Pikaisesti Manilan nähtävyyksiä

Onpas taas vierähtänyt tovi siitä kun viimeksi tuli kirjoiteltua. Tämä teksti oli vähän niinkuin "unohtunut" julkaisemattomana, menkööt jakeluun näin pari viikkoa jälkijunassa. Huomenna ja sunnuntaina yritetään taas kitekurssia, siitä siis lisää ensi viikolla...

Sukellusmestoilta Anilaosta lähdimme Oskun kanssa maanantaina heti ensimmäisen sukelluksen jälkeen ammusella. Päivällä Manilassa kävimme katsomassa vähän paikallisia nähtävyyksiä. Taksilla ajettiin ensin rannan näköalareittiä Rizal-puistoon. Ihan kaunis ja hyvin hoidettu iso puisto tuolla Manilan lahden rannalla. Mikäs siellä ollessa kun keli oli mukava ja puistossa oli paljon ihmisiä piknikillä ja muuten vaan hengailemassa. Puiston nimi on José Rizalin mukaan, Wikipediassa lisäinfoa.

Tuolta kävelimme lähellä olevaan Intramuroksen kaupunginosaan, joka on 1500-luvun muureineen yksi harvoista (ehkä ainoa?) Manilan historiallisista nähtävyyksistä. Muureja ympäröivät vallihaudat on täytetty ja alueelle on rakennettu golf-kenttä. Matkalla tuli hyvä esimerkki megakaupungin kontrasteista: Golf kentän aidan ulkopuolella oli varsin siisti kukitettu pieni puisto, jonka käyttäjiä ainakin meidän sinne sattuessamme olivat pelkästään paikalliset liimaa imppaavat ihmiset. Ja heti ristikkoaidan takana hyväosaiset lämivät palloa.

Intramuroksen muurit olivat ihan vaikuttavat, kymmenisen metriä leveät, paikoitellen parikin kymmentä. Alue on 67 hehtaaria, joten muurin pituus kokonaisuudessaan noin 3 km, jos matematiikkani ei pahasti petä. Alueella on paljon kouluja ja vastaavia, mutta myös epämääräisiä kujia ja ihan joka paikkaan ei pimeän tullen halunnut enää mennä. Rakennuskanta muurien sisällä on myöskin monimuotoista, sisältäen iloisessa sekasotkussa kaikkien vuosikymmenien taloja. Toisin sanoen alue voisi olla vaikuttavampikin, muttei hassumpi näinkään.

 

Rizal-puistossa ja Intramuroksen muurilla

Sukelluskurssi Anilaossa

Kitekurssin jälkeinen viikolla tuli melkeinpä kiire: Seuraavana viikonloppuna oli veli tulossa käymään ja sukeltamaan piti päästä, mutta sukelluskurssia olin vasta vähän aloittanut. Illat menivät siis uima-altaalla sukelluslaitteisiin tutustuessa ja etenkin erilaisiin yllättäviin tilanteisiin totuttelemisessa. Esimerkiksi siihen että joutuu "lainaamaan" ilmaa toisen laitteista ja että saa kaikki laitteet säädettyä käyttökuntoon myös veden alla. Mun aikataululla ei kauheasti teoriaa käyty läpi, mutta ihan hyvän tuntuman sain laitteisiin. Muut kurssilaiset olivat käyneet muutaman teorialuennon jo ennen kuin aloitin.

Osku tuli tänne perjantai-iltana ja lauantaiaamusta oli heti 05:00 lähtö kohti Anilaon kylän lähellä olevaa Planet Dive -nimistä sukellusresorttia. Mulla oli lauantaina ja sunnuntaina kurssiin liittyviä sukelluksia. Ensin ihan snorklausta ja märkäpuvun kanssa sopivien painojen testaamista painovyöhön; tarkoitus on että pääsee alaspäin mutta ettei uppoa turhan tehokkaasti. Lauantaina tehtiin lisäksi kaksi rannasta lähtenyttä laitesukellusta, lähinnä totuteltiin kontrolloimaan omaa kellumista hengityksen ja ilmaliivin kanssa. Sunnuntaina tehtiin yhteensä neljä sukellusta, ensimmäinen rannasta mutta kaksi seuraavaa ihan "oikeita sukelluksia" veneellä. Viimeinen vielä illalla Oskun kanssa rannasta koralliriutale.

Maanantaina teimme aamusta vielä reissun viimeisen ja parhaan sukelluksen. Mun kurssilaiset lähtivät kotiin sunnuntaina, eikä aamusta aikaisin ollut sukelluskeikalle muita kuin minä, Osku ja paikallinen "Dive Master", eli pienellä ryhmällä mentiin. Tällä sukelluksella oli todella komeita vedenalaisia maisemia, kävimme maksimissaan 35 metrissä ja näimme mm. vajaan metrin kokoisen merikilpikonnan. Näkyvyys kokoajan noin 20 metriä, tarkoittaen siis sitä että 20 metrin päästä vielä tyyliin tunnistaa kasvoja. Haita ei valitettavasti nähty, sellaisia 1,5 metrisiä riuttahaita olisi tuolla mahdollista päästä näkemään.

Kokonaisuutena mainio reissu ja upeat paikat. Heti resortin edessä avautui koralliriuttaa, näkyvyys oli veden alla 10-20 metriä ja vedenlämpö 29 astetta eli palella ei tarvinnut missään vaiheessa! Märkäpukuna riitti mainiosti ohut 3 millinen ja yksi sen eduista oli ettei aurinko päässyt polttamaan ihoa. Ja lisäksi koralliriutoilla erittäin paljon värikkäitä ja mielenkiintoisia kaloja ja korallieläimiä.

Laitan jakoon myöhemmin myös kurssikaverin vedenalaisia kuvia, jahka tulevat kehityksestä. Sitä odotellessa Oskun ottamaa dokumentaatiota sukellusreissusta:

Sukellurkurssi nousee vedestä rannalle iltasella ja lähtee aamulla veneellä kohti sukellusmestoja

 

Pari kuvaa sukellusta edeltävästä briefingistä, jälkimmäisessä mun kurssilaisia.

 

Tässä resortin laituri sekä suuri valkoinen valas näyttämässä että kaikki on ok ennen veteen menoa

 

Aurinko laskee resortissa ja turisti ostaa matkajuotavaa Batangasin linja-autoasemalla

Kuvat: Osmo Soinio